keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Valio siellä ja täällä

En tiedä mistä aloittaisin olen onnellinen. Siis happy happy!

Aloitetaan Vannikashin "A" pentueesta. Eli Pois pentueesta. Keidi sai kaksi suloista pentua. Synnytys meni hyvin ja pojat kasvoi suuriksi ja vahvoiksi jätkiksi. Molemmat löysi kivan kodin jossa uskon niiden pääsevän toteuttamaan itseään.
Vannikashi's Pois Kottoo "Pössi"
Vannikashi's Hus Pois "Husse"

Seuraavia suunnitelmia meillä on pentujen suhteen sellaisia, että Oodi ja Pippa saisi pennut. Oodin sulhanen on vielä mietinnässä, mutta Pippan mies on jo tiedossa. Kerrottakoon, että pentue syntyy aikaisintaan tammikuussa 2015 Pippan heikon kisamenestyksen johdosta. Isänä pentueella on komeaakin komeampi Oscar. Oskusen kanssa tavoitteet on ennen pentuja saavuttaa TVA arvo ja kokeilla edetä agilityssa MAXI3 luokkaan (uupuu yksi vKUMA).

Mutta sitten niihin toisiin uutisiin. Sailor saavutti vFIN NVA arvon! Sen lisäksi Armas ja Ämmä saavutti vFIN TVA arvon! Kolmet valiojuhlat <3

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Pentuja pentuja pentuja!

Keidi on käynyt ultrassa! Päivä oli kasvattajalle jännittävä, koska pentue on ensimmäinen omani! Eläinlääkäri uskalsi varmaksi sanoa,että pentuja on kaksi. Toivottavasti molemmat poikia niin varaajat saisivat haluamansa!

Ämmän pennuista. Se jätettiinkin astuttamatta! Pennut syntyy marraskuussa Ärrälän nimiin ja isänä on ihanaakin upeampi Ryan!
Pentueeseen voi tutustua täällä lisää!

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pentu asiaa

Keidihän oli sijoituksessa Jennalta (Petite's/Sesenta), mutta kun Jenna lopetti jäi Keidi minulle. Pentujen suunnittelu jatkui ja sain Jennan kirjoittamaan pentue ilmoituksen karvaturrit foorumille. Annoin täyden valtuuden päättää minne pennut menisi jos joku niitä edes kysyisi, koska luotan päätöksissä enemmän kokeneeseen virtuaalipuolella pyörineeseen ihmiseen. Vajaassa neljässä tunnissa tuli kaksi halukasta joille meni jalostuskoiriksi pennut. Tai siis menee ei ne vielä ole syntyneet!

Mikäli jotakuta kiinnostaa on mahdollista saada Ämmän pentu itselleen. Se tullaan astuttamaan samoihin aikoihin Keidin kanssa. Siitä pentueesta olisi yksi jalostusyksilö vielä vapaalla jalalla.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Katoaminen

Olen ollut todella laiska päivittämään ja kisaamaan koirieni kanssa... Kauhea morkkis asiasta ja masentaa pelkkä ajatuskin.

Intoa löytyy jatkaa ja onhan koirissa melkein valioitakin joten ei niitä nyt puoli tiehen jätetä! Ja Keidin pentusuunnitelmat jatkavat kulkuaan myös eteenpäin!

Lyhyesti siis kerron, että hengissä ollaan ja virtuaalimaailmaa olen seurannut vaikka en kisoja aikaiseksi ole saanutkaan / päivitetty blogia.